torstai 29. kesäkuuta 2017

Säävaroitus 29/06/2017: Myrskyvaroitus perjantai Suomenlahti sekä Etelä-Suomi



-Puuskaisen tuulen ennustetaan puhaltavan huomenna 15-20 metriä sekunnissa.
-Vielä ei ole varmaa, tuleeko myrsky Etelä-Suomeen sateen säestyksellä.

- Voimakas idänpuoleinen tuuli voi yltää myrskylukemiin ja aallokko on merellä tavanomaista korkeampaa.

"Tuulivahinkoja esiintyy todennäköisesti yleisesti, mutta ne ovat lähinnä yksittäisiä kaatuneita puita ja oksien katkeamisia. Tuuli pysyy puuskaisena koko päivän ja sen tavanomaista harvinaisempi suunta voi lisätä tuulivahinkoja"

Myös veneilijöiden tulee ottaa huomioon perjantain tuulet, sillä maa-alueilla esiintyvien vahinkojen lisäksi erityisesti Suomenlahden länsiosassa ja Pohjois-Itämerellä tuuli voi yltyä jopa myrskyksi. Tällöin keskituuli on yli 21 m/s.