maanantai 27. maaliskuuta 2017

Säävaroitus 27/03/2017: Myrskyvaroitus maa-alueille



Tuulivaroitus maa-alueille: 

Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnat: 

Luoteistuuli on vaarallisen voimakasta iltapäivällä ja illalla, tuulen nopeus puuskissa 25 m/s.

Myrskytuuli saattaa aiheuttaa sähkökatkoksia joten niihin on parasta varautua. 

Säävaroituksen laati: Sääasema Suvi Päivikki ( Kello 13:07)


tiistai 7. maaliskuuta 2017

Säävaroitus 07/03/2017-08/03/2017: ETELÄ JA KESKI-SUOMI


Keskiviikon vastaisena yönä Suomen ylle levittyvät lumisateet tuovat mukanaan kymmenen senttimetriä ja enimmillään jopa viisitoista senttimetriä lunta.

Sateiden vuoksi Etelä- ja Keski-Suomea varoitetaan erittäin huonosta ajokelistä varsinkin yön tunteina lumisateen ollessa sakeimmillaan. Tiistaina alkanut navakka ja puuskainen tuuli pysyy kohtalaisena myös keskiviikkona.

Sateet ovat sankimmillaan rannikolla, missä lunta voi sataa jopa yli kymmenen senttimetriä. Saderintaman työntyessä lounaasta pohjoiseen Suomeen, lumisateet heikentyvät ja muuttuvat hajanaisiksi.

Ennusteen laati: Sääasema Suvi Päivikki